Ville Hoikkalan blogi Ville Hoikkala esittää kysymyksiä ja lausuu mielipiteitä mitä ihmeellisimmistä asioista

Kaikki blogit puheenaiheesta Juha Sipilän hallitus

Kepu siirtyy politiikasta talouteen

Näyttää siltä, että Kepun toiminta siirtyy politiikasta talouteen.

Sipilä pyrki hallitustaipaleen alkuvaiheessa siirtämään valtion yli 30 miljardin arvoiset yhtiöomistukset pitkälti oman päätäntävaltansa alaisiksi.

Lyhyesti: Kepu haluaa kaapata haltuunsa valtion omaisuuden poliittisilla perusteilla ja näin siirtää kepun poliittisesta toiminnasta taloudellisen vallan haltijaksi.

Keskusta pelkää eikä pysty katsomaan peiliin kuten ministeri Lindström

Sipilän hallitus sai paljon tuhoa aikaan. Sen sijaan, että ottaisi opiksi virheistä, etenkin keskustan johto väittää laittaneensa Suomen kuntoon. Toki työllisyys parani kansainvälisten suhdanteiden avittamana mutta tällä retoriikalla yritetään yhä peitellä vakavia tuhoja.

Kun seuraa hallitusneuvotteluja voi kadunmieskin huomata, että Suomen talous ei ole kunnossa.

Norminpurkutalkoiden tilinpäätös: Hämärätaksit, salahotellit ja dronet

Törkeä salahotellibisnes leviää Suomessa syövän lailla muuttaen asuinympäristöjä kaupalliseen toimintaan, joka kiertää kaikki hotellibisnekseltä edellytettävät lait ja turvallisuusmääräykset. Ihmisten kotitalot voivat muuttua tyypillisesti nuorten biletaloiksi tai kiinalaisten turisten käyttöön asukkailta lupaa kysymättä.

https://www.hs.fi/kaupunki/art-2000006103605.html?share=45113e761cfeba4b2bfb58005cb00234

Miten tähän tultu? Valtion Business Finlandin toiminta perustuslain vastaista.

Oikeusasiamies on ottanut kantaa sille tehtyyn kanteluun Business Finlandin toiminnasta ja todennut että julkisia viraston hallintotehtäviä (rahoitusvalmistelu ja päätökset) on siirretty yhtiölle ilman, että asiaa olisi säädetty lailla kuten perustuslain 124 pykälä edellyttää.

https://www.hs.fi/talous/art-2000006044031.html

Asian ei olisi pitänyt tulla kenellekään yllätyksenä. Kun Business Finlandin perustamista valmisteltiin, oikeusministeriö totesi lausunnossaan OM  149/43/2017:

Kaikkien aikojen kehnoin pääministeri - ja hän jää sellaisena historiaan

Aika pian Juha Sipilän tultua valituksi kepun puheenjohtajaksi aloin kuulla hänen puheissaan perin outoja asioita ja vivahteita.  Sipilän istuttua kaksi kuukautta pääministerinä ennustin hänen jäävän historiaan Suomen kaikkien aikojen epäonnistuneimpana pääministerinä.

Sipilä ajoi hallituksensa umpikujaan ja jätti hallituksensa eronpyynnön. Sipilä ajoi puolueensa hakoteille ja kehnoimpaan vaalitulokseen puolueen historiassa. Hämmästyttävää kyllä hän ymmärsi vihdoin erota.

Politiikka on vaativa laji, eikä sinne pidä johtotehtäviin poimia kauppamiehiä eikä insinöörejä.

Sipilän taseet töissä: konkurssi ja sijoitustappiot syntyivät heti (4M€).

Valtion vasta perustettu Suomen Malminjalostus Oy menetti 4,5M€:n sijoituksensa välittömästi. Suomen Malminjalostus Oy on vain yksi yhtiö, joihin Sipilän hallitus on siirtänyt kansallisvarallisuuttamme tarkoituksena ryhtyä pelaamaan kasinopeliä. 

https://www.hs.fi/talous/art-2000006066742.html

Ruusuja ja risuja Sipilän eronneelle hallitukselle

Suurin osa Juha Sipilän hallituksen tekemisistä ei mielestäni ansaitse kiitosta. Toisaalta on kuitenkin aihetta kiittää niistä asioista, jotka menivät hyvin. Osa näistä asioista tietenkin tapahtui hallituksesta huolimatta maailmantalouden käänteiden mukana.

Metropolipolitiikan tulos: 3000000 suomalaisen omaisuus katoamassa

Tästä ei ole paljoa vaalikeskusteluissa puhuttu vaikka 3 miljoonaa suomalaista on menettämässä usein palkkatyöllä maksetun suurimman omaisuutensa arvoa. Uuden selvityksen mukaan asuntojen hinnat laskevat koko ajan ei vain syrjäseuduilla vaan myös suurehkoissa kaupungeissa kuten Lahdessa, Porissa, Kouvolassa, Joensuussa, Lappeenrannassa, Vaasassa, Hämeenlinnassa, Seinäjoella, Rovaniemellä, Mikkelissä, Kotkassa ja Salossa.

https://www.hs.fi/talous/art-2000006055778.html

Kauhukabinetti voi syntyä: Pääministeri Halla-aho, ministerit Sipilä ja Orpo.

Perussuomalaisten voitto vaaleissa on selviö. Puolueella on jopa mahdollisuudet kasvaa suurimmaksi. Vaikka demarit säilyisivät suurimpana puolueena, he eroavat poliittiselta linjaltaan niin paljon perussuomalaisista, Sipilän keskustasta ja kokoomuksesta, että hallitus saatetaan hyvinkin muodostaa tuon otsikossa mainitun kolmikon varaan demareiden epäonnistuttua hallituksen muodostamisessa.

Selvitetäänkö hallituksen tekemän valtion asuntorahastokähminnän laillisuutta?

Laissa on selvästi mainittu mihin valtion asuntorahaston rahoja voi käyttää ja silti hallitus siirtää rahaston rahoja rautatieyhtiöön. Miten tämä voi olla muka laillista? Miksi asian laillisuuden selvittäminen ei saa julkista huomiota osakseen? Miten rahoja voi näin vain siirrellä vastoin rahastoon liittyvää lakia? Maan hallituksen on noudatettava maan lakeja.

Toimituksen poiminnat

Julkaise syötteitä