Ville Hoikkalan blogi Ville Hoikkala esittää kysymyksiä ja lausuu mielipiteitä mitä ihmeellisimmistä asioista

Kristittynä politiikassa

Julkaistu RV-lehdessä 5/12.


Kimmo Nykänen on (RV 3/12) rohkaissut kristittyjä kantamaan yhteiskunnallista vastuuta liittymällä kristillisdemokraatteihin. Nykänen on tehnyt hyviä havaintoja siitä, kuinka kristityillä on annettavaa yhteiskunnallemme. Keskustelun avaus on tarpeellinen.


Raamattua lukemalla saa valtavasti ajatuksia ja arvoja yhteiskunnalliseen työhön. Pidän silti hurjana ajatusta, että tietyn puolueen politiikka olisi rakennettu ”siten, että yhteiskunnallisen toiminnan perustana on Jumalan sanaan pohjautuva näkemys,” kuten Suomen kristillisdemokraatit rp:n sääntöjen 2 § sanoo.


Uuden testamentin kirjoittajat ja ensimmäiset lukijat olivat aikansa alinta yhteiskuntaluokkaa. Rooman valtakunnassa ei ollut demokratiaa. Ensimmäisillä kristityillä ei ollut samanlaista mahdollisuutta vaikuttaa yhteiskuntaansa kuin meillä. Vanhan testamentin patriarkat toimivat olosuhteissa, joista on vaikeaa ottaa nykyajan yhteiskuntaan suoraan mallia. Raamattua ei ole kirjoitettu yhteiskunnallisen vallankäytön käsikirjaksi, vaan se on Jumalan rakkauskirje ihmisille, jossa puhutaan pelastuksesta.

Toisessa käskyssä Jumala kieltää lausumasta turhaan nimeään. Jumalan nimeä ei pidä käyttää oman edun tavoitteluun. Ollessani kristillisdemokraatti vuosina 1999-2011 aloin pikkuhiljaa potea huonoa omaatuntoa henkilökohtaisessa uskonelämässäni. Puhuessani Jumalan sanaan perustuvasta politiikasta koin hankkivani uskovien ääniä tavalla, jonka Jumala on Raamatussa kieltänyt, ja  tunsin rikkoneeni toista käskyä vastaan.

Nykänen kirjoittaa, että ”meillä kristityillä on erilaiset elämänarvot, ja tämä koskee myös näkemystä puolueesta”. Tästä olen Nykäsen kanssa eri mieltä. Kristitytkin tarvitsevat työtä ja toimeentuloa, hyvän koulutuksen, puhtaan ympäristön, oikeusturvan, sananvapauden, turvallisuutta, toimivan liikenteen sekä sairauden ja vanhuuden kohdatessa hyvää hoitoa. Kaikki Suomen puolueet etsivät ratkaisuja näihin haasteisiin.

Kunnan tärkein tehtävä on tuottaa hyvinvointipalveluita. Esimerkiksi Keravan budjetista noin 40 % menee kouluihin ja päiväkoteihin, toiset 40 % terveys- ja sosiaalipalveluihin ja 20 % muuhun, kuten liikuntapaikkoihin, kirjastoon, kaupunkitekniikkaan ja ympäristönsuojeluun. Kunnan menoista  enemmistö menee tarkoituksiin, joita Raamatussa kehotetaan edistää. Kunnan päätöksenteossa ei tule oikeastaan koskaan vastaan tilanteita, joissa Raamattu antaisi yksiselitteisen ohjeen kannattaa tai vastustaa tiettyä hanketta, vaan valtuutettu tekee valintoja sellaisten vaihtoehtojen välillä, joita Raamattu pitää hyväksyttävänä. Puolueiden raamatullisuuden vertailu käy mahdottomaksi.

Haluan rohkaista kristittyjä rakastamaan lähimmäisiään ja itseään myös niin, että etsimme keinoja yhteiskuntamme ja koko maailman muuttamiseksi paremmaksi paikaksi elää. Kannattaa aloittaa  itselle läheisistä eturyhmistä, kuten ammattiliitoista, yrittäjäjärjestöistä, potilasyhdistyksistä tai urheiluseuroista. Kuntavaalien lähestyessä eri puolueet järjestävät tilaisuuksia, ja haastankin RV:n lukijat käymään ainakin kerran kaikkien puolueiden tapahtumissa. Vaikka kaikkia arvoja ei voikaan hyväksyä, on tärkeää ymmärtää erilaisen ajattelun taustaa ja tutustua ehdokkaisiin ihmisinä. Jos ehdokkuus vaaleissa ja puolueeseen liittyminen tuntuu ajankohtaiselta, on hyvä vertailla eri puolueita tasapuolisesti ja sulatella ratkaisua rukoillen.


Ville Hoikkala
kaupunginvaltuutettu, SDP, Kerava

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

0Suosittele

Kukaan ei vielä ole suositellut tätä kirjoitusta.

NäytäPiilota kommentit (15 kommenttia)

Käyttäjän weareallafricans kuva
Niklas Bergman

Forssan ohjelma unohtunut demareilta?

"5. Uskonto on julistettava yksityisasiaksi. Kirkko on erotettava valtiosta ja kirkolliset sekä uskonnolliset yhdyskunnat katsottava yksityisiksi yhdistyksiksi, jotka itse järjestävät sisälliset asiansa. Uskonnonopetus on poistettava kouluista."

http://www.sdp.fi/node/303

Jukka Johansson

Unohtunut on. Puheenjohtajakin kuljeskelee kultaristi kaulassa.

Käyttäjän weareallafricans kuva
Niklas Bergman

Olen muuten huomannut saman asian. Mahtaako myös Urpilainen olla hihuliitti?

Jukka Johansson

Bergman

Katsoin televisiosta Urpilaisen haastattelun sen jälkeen kun hänet valittiin puolueen puheenjohtajaksi. Siinä hän kertoi, että aikoi nuorena ensin pyrkiä teologiseen tiedekuntaan. Hän sanoi myös, että haluaisi enemmän yhteistyötä kirkon kanssa.

Kaukana ovat Forssan kokouksen ajat ja hyvin hyvin kaukana ovat noista ajoista Urpilaisen mielipiteet.

On jokseenkin käsittämätöntä, että kun parisen vuotta sitten Tuomioja puhui Skepsiksen tilaisuudessa ja sanoi olevansa ateisti, niin lehdet revittelivät siitä suuria otsikoita. Kamalaa, Tuomioja on ateisti!

Käyttäjän villehoikkala kuva
Ville Hoikkala

Olen täysin samaa mieltä Forssan ohjelman kanssa. Kannatan kirkon ja valtion täyttä eroa. Se on myös kirkon kannalta paras ratkaisu. Kuulun itse helluntaiseurakuntaan, ja meidän kristinuskon tulkintamme mukaan kirkon ja valtion ero on itsestäänselvyys.

Kirkkoon kuuluu kuitenkin noin 80 % suomalaisista, joten on hyväksyttävää että kirkolla on jonkinasteinen erityisasema jo pelkästään tästä syystä.

Uskonnonopetukseen osallistuvat ne lapset, joiden vanhemmat kuuluvat kirkkoon. Sitä kautta kirkko ei pakota ketään, joka ei kirkkoon kuulu. Vapaisiin suuntiin ja mormoneihin kuuluvat lapset käyvät yleensä luterilaisessa uskonnonopetuksessa, koska meidän mielestämme hyvään yleissivistykseen Suomessa kuuluu perustietämys luterilaisuudesta ja kirkon toiminnasta. Uskonnonopetus luo myös mahdollisuuden koululaisille keskustella uskonasioista ja eettisistä kysymyksistä.

Ilmeisesti Forssan ohjelman aikana uskonnonopetukseen joutuivat osallistumaan kaikki, joten siinä suhteessa tavoite on saavutettu kun elämänkatsomustieto on uskonnonopetuksen vaihtoehtona. SDP ei aja enää uskonnonopetuksen poistamista kouluista.

SDP:n näkemyksen mukaan kirkon itsemääräämisoikeus ja uskonnonvapaus ovat nykyään niin hyvällä tasolla, ettei Forssan ohjelman 5. kohdan laajemmalle toteuttamiselle ole enää tarvetta. Forssan ohjelman kirjoittivat tavalliset ihmiset sen hetkisessä tilanteessa, eikä se ole esim. pudonnut taivaasta tai tullut muulla yliluonnollisella tavalla demarien riemuksi.

Jukka Johansson

"Olen täysin samaa mieltä Forssan ohjelman kanssa. Kannatan kirkon ja valtion täyttä eroa. Se on myös kirkon kannalta paras ratkaisu. Kuulun itse helluntaiseurakuntaan, ja meidän kristinuskon tulkintamme mukaan kirkon ja valtion ero on itsestäänselvyys."

- Siis täyttä eroa, hyvä juttu.

"Kirkkoon kuuluu kuitenkin noin 80 % suomalaisista, joten on hyväksyttävää että kirkolla on jonkinasteinen erityisasema jo pelkästään tästä syystä."

- Et siis kuitenkaan täyttä eroa? Mitä jäsenmäärään tulee, niin tiedät varsin hyvin, että suurin osa jäsenistöstä on parikuukautisena kirkkoon liitetty. Oma valinta se ei ole ollut.

"Uskonnonopetukseen osallistuvat ne lapset, joiden vanhemmat kuuluvat kirkkoon. Sitä kautta kirkko ei pakota ketään, joka ei kirkkoon kuulu. Vapaisiin suuntiin ja mormoneihin kuuluvat lapset käyvät yleensä luterilaisessa uskonnonopetuksessa, koska meidän mielestämme hyvään yleissivistykseen Suomessa kuuluu perustietämys luterilaisuudesta ja kirkon toiminnasta. Uskonnonopetus luo myös mahdollisuuden koululaisille keskustella uskonasioista ja eettisistä kysymyksistä."

- Uskonnonopetus ei kuulu kouluun. Kyseessä ei ole lapsen "oma uskonto" vaan vanhempien. ET-opetuksessa käsitellään kaikkia uskontoja, en pidä mielekkäänä sitä, että lapset erotellaan koulussa eri ryhmiin sen perustella mihin jumalaan heidän vanhempansa uskovat.

"Ilmeisesti Forssan ohjelman aikana uskonnonopetukseen joutuivat osallistumaan kaikki, joten siinä suhteessa tavoite on saavutettu kun elämänkatsomustieto on uskonnonopetuksen vaihtoehtona. SDP ei aja enää uskonnonopetuksen poistamista kouluista."

- Ajoiko SDP uskonnonopetuksen poistamista vuoteen 1985 asti, jolloin kouluihin tuli elämänkatsomustieto?

"SDP:n näkemyksen mukaan kirkon itsemääräämisoikeus ja uskonnonvapaus ovat nykyään niin hyvällä tasolla, ettei Forssan ohjelman 5. kohdan laajemmalle toteuttamiselle ole enää tarvetta. Forssan ohjelman kirjoittivat tavalliset ihmiset sen hetkisessä tilanteessa, eikä se ole esim. pudonnut taivaasta tai tullut muulla yliluonnollisella tavalla demarien riemuksi."

- Onko tuo SDP:n virallinen kanta ja julkilausuma? Tuomioja on ainakin minun tietääkseni eri linjoilla.

Dari-anne Suomalainen

Olet ymmärtänyt väärin, Raamattu on lakikirja.

Kristinoppi taas kumoaa lain.

Käyttäjän weareallafricans kuva
Niklas Bergman

Yliluonnollista, näkymätöntä ja selestiaalista fasismia tunnustava demari.

Ei ihme, että vasemmisto on nykyään täysin hukassa...

Jukka Johansson

Ikävää että uskonto ja politiikka sekoitetaan tuolla tavalla. Me olemme nyt Suomessa, emme muinaisessa Palestiinassa.

Käyttäjän villehoikkala kuva
Ville Hoikkala

Niklas:

Sitaattisi Lutherin teoksesta "Juutalaisista ja heidän valheistaan" on hyvä esimerkki siitä, miksi Raamatussa on toinen käsky "Älä turhaan
lausu Herran, sinun Jumalasi nimeä".

Käyttäjän weareallafricans kuva
Niklas Bergman

Kaikella kunniotuksella, haluaisitko hieman täsmentää kommenttiasi?

Käyttäjän villehoikkala kuva
Ville Hoikkala

Luther siis laittoi Jumalan suuhun sellaista, mikä ei ole sieltä peräisin ja näin rikkoi toista käskyä.

Jukka Johansson

Hoikkala

Niinhän te kaikki teette. Luotte oman jumalanne ja laitatte sille sanat suuhun.

Käyttäjän Jouni kuva
Jouni Tuomela

Kaipa se on sama, minkälaisten pohdintojen kautta päätyy lopputoteamaan. Oli moraali peräisin kirjasta tai ympäristöstä, vain lopputulos ratkaisee.

Karmaisevaa toki on, että päättäjissä on satuihin lujastikin uskovia, ja he tekevät tärkeitä, pahimmillaan meitä kaikkia koskevia päätöksiään aivopestyina oman lahkonsa ajatusmaailmaan.

Onneksemme aivopesunsa ei sisällä aivan kaikkia aineksia, joita pahimmillaan samantapaiset uskojen aivopesulat käyttävät. Ei ole neitsyitä saatavilla uskonuhrautumisen jälkeen tms.

Toimituksen poiminnat