*

Ville Hoikkalan blogi Ville Hoikkala esittää kysymyksiä ja lausuu mielipiteitä mitä ihmeellisimmistä asioista

Lastensuojelu on peruskorjauksen tarpeessa

Viimeaikaiset perhetragediat ovat
nostaneet keskusteluun lastensuojelun ongelmat. Lastensuojelun
asiakkaiden määrä on kasvanut, ja monet tapaukset kertovat
vääränlaisista tai riittämättömistä suojelutoimista.


Lakimiehen työssä olen viimeisen
kahdeksan vuoden aikana ollut asiakkaitteni jutuissa paljon eri
kuntien lastensuojelun kanssa tekemisissä. Lastensuojelun haastavuus
on tullut monella tavalla esille. Asiakkainani on ollut myös
huumeriippuvaisia, jotka on otettu aikanaan vanhemmiltaan huostaan.
Heidät on sijoitettu nuorisokoteihin, joissa he ovat muilta
asukkailta oppineet huumeiden käytön ja jääneet koukkuun.


Kun perhe päätyy lastensuojelun
asiakkaaksi, heillä on monesti ollut jo asiakassuhde erilaisiin
viranomaisiin. A-klinikka, poliisi, koulujen erityisopettajat ja
sosiaalityö ovat tulleet perheelle tutuiksi. Lastensuojelu tulee
kuvioon, kun muiden viranomaisten toimet ovat epäonnistuneet.
Lastensuojelun tulee käyttäytyä muita tahoja kohtaan
diplomaattisesti, koska sen on saatava tarvittaessa heiltä apua.
Olen kymmeniä lastensuojeluraportteja lukenut, enkä kertaakaan ole
havainnut, että lastensuojelu olisi arvostellut toisen viranomaisen
toimintaa, vaikka syytä olisi ollut. Jos lapsi ei käy koulussa,
hänestä tulee lastensuojelun asiakas, vaikka opettaja käyttäytyy
lasta kohtaan vihamielisesti luokassa ja poissaolo johtuu tästä.
Eräässä tapauksessa lapselle oli sattunut sairaalassa hoitovirhe
vääränlaisen lääkityksen johdosta, ja lapsi otettiin huostaan,
koska ”vanhemmat vaikeuttavat terveydenhuollon toteuttamista” ja
hoitovirheen selvittäminen estettiin. Pienemmissä kunnissa
viranhaltijat tuntevat toisensa henkilökohtaisesti, ja jo tämä
vaikeuttaa lastensuojelun asemaa.


Koska lastensuojelu on kunnan
toimintaa, kuntarajoista on vakavaa haittaa lastensuojelun
tehokkuudelle. Jos lapsi viedään naapurikunnan puolelle,
lastensuojelutoimiin tarvitaan kahden kunnan suostumus. Tämä
epäkohta olisi helposti korjattavissa muuttamalla lastensuojelulakia
niin, että lapsen kotikunnan viranomainen olisi toimivaltainen
kaikkialla Suomessa. Toisaalta pääkaupunkiseudun lastensuojelua
työllistäisi kohtuuttomasti se, jos viranhaltijat joutuisivat
ajelemaan kesäisin ympäri järvi-Suomea etsimässä lapsia
viinanhuuruisilta kesämökeiltä.

Kunnan asemaa lastensuojelussa
vaikeuttaa monimutkainen valtionosuusjärjestelmä. Huostaanoton
kustannuksista valtio maksaa huomattavasti suuremman osuuden kuin
ennalta ehkäisevästä työstä. Tämä on tietysti ymmärrettävää,
koska halutaan välttää tilanne, jossa kunta joutuu palauttamaan
lapsia vaarallisiin kotioloihin rahapulan takia. Lastensuojelun
resursseja syö sekin, että sen asiakkaisiin kuuluu myös sinänsä
vastuullisesti eläviä perheitä, joiden kyky hoitaa lapsia on
väliaikaisesti heikentynyt esimerkiksi sairastumisen tai uupumuksen
takia, mutta vanhemmat yrittävät parhaansa. Nämä perheet
tarvitsevat käytännön apua, ja lastensuojelu on siihen väärä
osoite.

 

Lastensuojelun toteuttamistapa on
vaikea myös yksityisten lastensuojelulaitosten ja nuorisokotien
kannalta. Koska Suomessa on 336 kuntaa, nuorisokotien täytyy
ylläpitää yhteyksiä moneen päättäjään. Lasta ei pidä
sijoittaa halvimpaan mahdolliseen paikkaan, vaan etsitään
yksilöllisesti sopivin ratkaisu. Eri kunnissa on erilaisia
näkemyksiä eri tyyppisille lapsille sopivasta hoidosta, ja
yksityisen lastenkodin investoinnit harrastusvälineisiin, terapiaan
tai henkilökunnan koulutukseen voivat saada eri puolella Suomea
erilaista vastakaikua.


Ongelma tulisi ratkaista niin, että
lastensuojelu siirretään kunnilta valtion tehtäväksi. Pitäisi
perustaa valtakunnallinen Lastensuojelukeskus, jonka tehtävä olisi
lastensuojeluilmoitusten käsitteleminen, huostaanotosta ja
avohuollon toimista päättäminen ja lasten sijoittaminen laitoksiin
ja sijaisperheisiin. Lastensuojelu on irrotettava kunnan
päätöksenteosta. Lastensuojelukeskuksella olisi myös
lastensuojeluilmoitusten selvittämisessä muutamia sellaisia
valtuuksia, jotka nykyään kuuluvat poliisille, kuten mahdollisuus
tehdä kotietsintä tai tutkia tietokoneiden ja matkapuhelinten
sisältöä. Poliisin ei tarvitsisi antaa lastensuojeluasioissa
virka-apua, vaan Lastensuojelukeskuksella olisi muutama viranhaltija,
joilla on koulutus tämäntyyppisiin tehtäviin.


Lastensuojelukeskuksella tulisi olla
määräysvalta kuntiin, mutta sen pitäisi rahoittaa määräämänsä
toimenpide. Lastensuojelukeskus voisi siis määrätä, että lapsi
on sijoitettava toiseen kouluun, hoitovirhe on tutkittava tai lapsen
vanhempien on päästävä hoitoon mielenterveys- tai päihdeongelman
takia, vaikka lapsen kotikunta olisi päättänyt toisin.
Lastensuojelun tulisi auttaa lasta mutta myös selvittää, miksi
kevyemmät auttamiskeinot eivät ole riittäneet. Parhaimmillaan
lastensuojelu voi olla kunnille kannustaja, joka auttaa näkemään
omien palveluiden kehittämistarpeet ja herättää keskustelua.


Lastensuojelun siirtäminen
valtiolle helpottaisi myös hoitolaitosten ja sijaisperheiden asemaa,
koska se kannustaisi niitä erikoistumaan ja kehittämään
osaamista. Kilpailut lasten sijoituksista olisivat
oikeudenmukaisempia, eikä nuorisokotien henkilökunnan aika kuluisi
usean kunnan kanssa asiointiin. Samalla laadunvalvonta tehostuisi, ja
huonosti toimivat laitokset saataisiin pois markkinoilta.

 

On kaunis ajatus, että kaikki
sosiaalipalvelut toimisivat matalalla kynnyksellä ja toisiinsa
nivoutuneina kokonaisuuden osina. Tämä ei toimi käytännössä,
vaan eri viranomaisilla voi olla hyvinkin erilainen näkemys
tilanteesta. Lastensuojeluun kuuluu voimakas julkisen vallan käyttö,
koska huostaanotto on lapselle ja koko perheelle iso asia.
Lastensuojelun riippumattomuus pitäisi turvata, ja sen rooliksi
tulisi jäädä puuttuminen kaikkein vakavimpiin lasten ongelmiin
silloin, kun tavalliset arjen kuntapalvelut eivät ole kyenneet
lapsen tilannetta auttamaan. Lastensuojelulla pitäisi siksi olla
auktoriteettia suhteessa muihin viranomaisiin.

 

Me kaikki teemme virheitä, niin myös
lastensuojelun ammattilaiset. Politiikan tehtävänä on antaa
lastensuojelulle mahdollisuus käyttää parasta
ammattitaitoaan, selkeämpi asema komentoketjussa ja riittävät
resurssit. Nykyinen järjestelmä ei takaa mitään näistä.

 

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

0Suosittele

Kukaan ei vielä ole suositellut tätä kirjoitusta.

NäytäPiilota kommentit (11 kommenttia)

Käyttäjän TeppoNygren1 kuva
Teppo Nygren

Lastensuojelu pitää ottaa pois sosiaalitoimelta ja siirtää poliisille. Aiheettomat huostaanotot ovat huostaanoton uhrin näkökulmasta sama kuin kidnappaus, ainoastaan että ne tehdään laillisesti.
Aiheettomia lastensuojeluilmoituksia voidaan tehdä kenestä hyvänsä.
Poliisi tietää ilmoittajien taustoja ja osaa karsia ilkivaltaisia ilmoituksia pois. Myös kuulustelutekniikka on poliisin hallussa.
Poliisilla on myös tietoa henkilöiden väkivaltataustoista, mikä auttaa tekemään oikeita päätöksiä. Olisi suunnaton säästö yhteiskunnalle, jos vähennettäisi sosiaalisektorin työsarkaa ja laitettaisi sosiaalityöntekijöitä jonkin tuottavan työn piiriin ja palkattaisi ammattitaitoisia poliiseja tekemään lastensuojelutyön.
Se että nyt lapsista on tehty yhteiskunnan työllistäjiä ja lapset suljetaan laitoksiin, jos vanhemmat laiminlyövät lapsiaan, vaikka
vanhemmille laiminlyönnistä pitäisi sanktioita tulla, eikä lapsille.

Käyttäjän usjussi kuva
Heikki Karjalainen

" Asiakas"- sana hirvittää minua. Potilas on potilas. Asiakas kuvaa maksavaa asiakassuhdetta liike-elämässä. Miksei voida käyttää sanoja
perhe, isä, äiti, aikuinen, ihminen, avun tarvitsija, avustettava, autettava, tuettava, nuori, vanha, vanhus, lapsi. Oikea nimi kohdentaa asiayhteyteen paremmin kuin typerä sana "asiakas".

Taha Islam

Vika ei ole lastensuojelussa, vaan yhteiskunnassa. Huomattava osa lasten ongelmista johtuu vanhempien ongelmista.

Veikko Vitikainen

Osittain asia on näin. Avioerotapauksissa yleensä entinen vaimo yrittää syyllistää aiheettomasti perheen isän insestiin,pedofiliaan tai johonkin muuhun lapsen väkivaltaiseen kohteluun. Lastensuojeluviranomaiset ovat tuollaisessa tilanteessa liki mahdottoman ongelman edessä, koska he eivät voi tietää mitä perheessä aina on tapahtumassa. Toisaalta yhteiskunnalla ei ole mitään mahdollisuuksia sataprosenttisesti taata lasten turvallisuutta, vaikka siihen pitäisi pyrkiäkkin. Jos avioliitoista puolet kariutuu, jopa pikaisesti liiton solmimisen jälkeen, niin sen jälkeen alkaa viattomien lasten kärsimykset noiden vastuuttomien vanhempien takia.
Sosiaaliviranomainen on melkein mahdottoman ongelman edessä vanhempien valehtelun ja vastuuttoman käytöksen takia.
Poliisille ei voida siirtää lasten suojelua kokonaisuudessaan missään tapauksessa, tuo on melko järjetön ajatus. Sosiaaliviranomaisilla on täysin erilainen koulutus ja kokemus kuin poliisilla.

Käyttäjän bisi59 kuva
Dennis Holm

Terve,

Hyvä ehdotus. Kannatan lastensuojelun siirtämistä poliisille. Huostaanottoihin liittyy aina yksilönvapauden rajoittavia toimia, ja ne tulee pitää yksinomaan poliisiviranomaisen toimipiirissä.

Huostaanotot tulisi myös aina vahvistaa (kolmen vrk:n sisällä) käräjäoikeudessa, ja lapsille tulisi asettaa oma riippumaton edunvalvoja/asianajaja.

-Rauhaa

Käyttäjän Kira kuva
Kira Arn

"mahdollisuus tehdä kotietsintä tai tutkia tietokoneiden ja matkapuhelinten sisältöä"

Miksi? Rikostutkinta kuuluu poliisille. Oletan, että tällä esitykselläsi viittaat pedofiliaan, vai onko joitain muita tilanteita, joissa tälläisiä rankkoja toimia lastensuojelu tarvitsisi tietoa hankkiakseen?

Käyttäjän villehoikkala kuva
Ville Hoikkala

Hyvä kysymys, Kira! Vastaus on se, että monet tapaukset ovat sekä rikoksia että lastensuojelun huolenaiheita. On tärkeää, että sekä poliisi että lastensuojelu pääsevät nopeasti jäljille.

Rikostutkinta kuuluisi jatkossakin poliisille. Monet rikosoikeudellisesti yksinkertaiset sakolla rangaistavat rikosjutut, kuten pienehköt huume-erät, viinan myynti, varastelu, tappelunnujakat, ovat silti vakavia asioita lasten kehityksen kannalta. Siksi lastensuojelun pitäisi mahdollisimman nopeasti saada niistä tieto ja reagoida.

Käyttäjän Kira kuva
Kira Arn

Poliisin ja sosiaalien yhteistyömalleihin silloin on puututtava, eikä keskustella poliisille kuuluvien toimivaltuuksien jakamisesta sosiaaleille.

Käsittääkseni poliisi ainakin jossain määrin katsoo kotihälyytyksissä asiaa lasten kannnalta ja tekee ilmoituksen lastensuojeluun tarvittaessa.

Näiden viranomaisten keskinäisten yhteistyömallien ja käytäntöjen arviointiin tässä nyt kannattaa keskittyä ja tarvittaessa järjestää koulutusta ja verkostoitumista ihan henkilötasolla.

Eilen illalla katsoin A-Zoomia ja siellä tutkija kuvasi kuinka suomesta romutettiin matalan puuttumisen järjestelmä aikanaan säästösyistä kokonaan.

Kannattaisikohan ottaa askel taakse, tässä asiassa. Voisi säästyä rahaakin.

Johan Von

Meidä on otettava Spartalainen käytäntö. Lapset otetaan valtion hoitoon ja heille annetaan siellä sopiva kasvatus. Jätetään vanhemmat pois kokonaan. Silloin kaikki lapset saavat samanlaisen kasvatuksen. Ja juuri niinkuin on määrätty. Vältytään huostaanotoilta ja kaikelta muulta pahalta. Tosin Spartakaan ei silti lopuksi valtiona menestynyt vaan. Peloponnesoksen uusi suurvalta Akhaian liitto kukistivat sen lopullisesti Sellesian taistelussa vuonna 222 eaa

Käyttäjän TeppoNygren1 kuva
Teppo Nygren

Pitäisi katsoa mitä Tony Blairin aikaansaama lainmuutos vanhempien vallan palauttamisesta on saanut aikaiseksi muunmuassa terveydenhuoltoon ohjattujen varojen ja rikollisuuden laskun kohdalla. Lasten pahoinpitelyhän on rikos, kuten pahoinpitely yleensäkkin, mutta luunapilla tai tukkapöllyllä uhkaaminen ei enää ole väkivallalla uhkaamista. Uskoisin että lainmuutos on mahdollistanut vanhustenhuoltoon ja terveydenhuoltoon huomattavasti suuremman määrän varoja kohdistettavaksi, kuin aiemmin ja pitemmällä aikavälillä myös rikollisuuden kasvu on vähentynyt.

Maassamme tapahtuu sekä lainmukaisia että lainvastaisia huostaanottoja. Maassamme tapahtuu sekä lasten edun huomioivia että lapsen edun vastaisia huostaanottoja.

Kannatan todellakin ajatusta, että nämä sijoitus/huostaanottoasiat siirretään todelliselle koulutetulle ja asiansa osaavalle asiantuntijuusryhmälle - sitä eivät kaikki nykyiset lastensuojeluviranomaiset ole. Olen kolmatta vuotta tutustunut monien perheiden asiakirjoihin, perheisiin ja sosiaalihuollon palavereihin perheiden tukihenkilönä. Minulla on omakohtaista kokemusta siitä miten heikolla laintuntemus pohjalla viranomaisten "auttamis"työ voi olla. Eli henkilöt, jotka ovat "auttajina" eivät tunne lakia, joka on heidän työnsä perusta. Vaikka on olemassa moniammatillisen yhteistyötahon toimintamahdollisuus ei tunnuta näkevän sitä tosiasiaa, että lapsen etu on myös perheen etu ja, että perheen etu on lapsen etu.

Lastensuojelun asiakasperheestä tulee herkästi niin sanottu paperiperhe. Eli viranomaisten papereiden mukaan oletetaan perheen olevan tietynlainen ja näiden oletusten perusteella tehdään päätöksiä hallinto-oikeuksille. Viranoamiset voivat perheiden tietämättä hankkia kaiken maailman lausuntoja perheestä. Näistä lausunnoista he antavat itselleen oiekuden irroittaa sanoja ja irtolauseita huostaanottoasiakirjoihin omien tarkoitusperiensä tueksi. Hallinto-oikeudet pitävät tietysti viranomaisen laatimia asiakirjoja tosina ja mikäli perhe ei ymmärrä vaatia näitä oletuksia/virheitä/vanhentuneita tietoja/valheita korjattavaksi tapahtuu pahin mitä voi eli lapsi viedään perheeltä ja perhe rikkoutuu. Kukaan ei tutki lastensuojeluviranomaisten toimia ja tekemiä asiakirjoja eikä siis niiden lainmukaisuutta. Pelottavaa mutta niin totta. / Ani Leikonniemi

Toimituksen poiminnat